Alture Studio – kasvu alkaa oivalluksesta, näkyy teoissa ja tuloksissa

Markkinamuutosten kolme signaalia – oletko valmis vuoteen 2026?

Kirjoittanut Juho Hirn | Nov 28, 2025 3:16:02 PM

Viime vuodet ovat olleet haasteellisia useilla markkinoilla. Vaikka lasku on jo tasaantunut, epävarmuus on edelleen korkealla ja päätöksentekijät varovaisia. Kulisseissa tapahtuu kuitenkin paljon ja seuraavan noususuhdanteen perustaa rakennetaan jo.

Kun katson vuoteen 2026, etenkin kolme muutossignaalia nousee esiin voimakkaina. Ne ovat konkreettisia muutoksia, jotka vaikuttavat monen yrityksen ja päätöksentekijän arkeen jo nyt. 

Ennustaminen on toimintamalli – ei Excel-harjoitus 

Ensimmäiseksi selviytymisen sijaan katse on siirtynyt eteenpäin. Sumussa seilaavan laivan tavoin näkyvyys on kuitenkin vaihteleva välillä kirkastuen ja välillä näkyvyyden ollessa nolla. Tällaisessa ympäristössä liiketoiminnan ja kassan ennustaminen eivät ole enää pelkkiä excel-harjoitteita, vaan ne ovat kriittinen osa yrityksen johtamisjärjestelmää.

Täydellistä ennustetta ei ole, mutta ilman majakkaa ajaudutaan karille. Seuraavan vuoden aikana voittajia ovat yritykset, joilla ennakointi on kulttuurissa ja toimintamalleissa. Muut jäävät rannalle odottamaan kasvua. 

Tekoäly ei tuo lisäarvoa, ellei data kanna 

Toiseksi tekoäly on ollut tämän vuoden ilmiö. Kokeiluja ja pilotteja on lähes kaikkialla. Vuonna 2026 tekoäly ei voi olla enää pelkkä kokeilu, ja kokeilujen täytyy alkaa tuottaa lisäarvoa. Voittajille syntyy hiljaisia kilpailutekijöitä; oli kyse sitten läpimenoaikojen lyhentämisestä, toimintojen ja raportoinnin automatisoinnista tai myynnin tuesta.

Yksi asia erottaa kuitenkin voittajat häviäjistä: datan laatu. Tekoäly ei voida tehdä parempia johtopäätöksiä huonolla datalla. AI ei ole hopealuoti, mutta niille, jotka saavat datansa kuntoon, se on voittava työkalu. 

Markkinaosuudet jaetaan ennen kasvua – ei sen aikana 

Kolmanneksi noususuhdanteet alkavat ensin näkyä hiljaisesti asiakaskeskusteluissa, investointisuunnitelmissa ja tarjouspyynnöissä. Keskustelut ovat jo käynnissä ja vasta myöhemmin nousu on nähtävissä datasta. Moni odottaa jälkimmäistä. 

Toisin sanoen markkinaosuudet jaetaan jo ennen noususuhdanteen alkua. Voittajat ovat tunnistaneet uudet kasvun painopisteet muuttuneissa toimintaympäristöissä ja rakentaneet myyntivalmiutensa niiden ympärille. He ovat varmistaneet toimituskykynsä ja investoineet ennustamiseensa, jolloin signaalit ovat tunnistettavissa aiemmin ja toiminta skaalattavissa.

Kun kasvu käynnistyy, reagoijat jäävät paikkaamaan voittajien ”ylivuotoa”. 

Voittajien menestys ei ole koskaan ollut odotuksen lopputulema

Talous ei seuraa kalenterivuosia liikkeissään. Viime vuodet yritykset ovat odottaneet auringonnousua, mutta voittajien menestys ei ole koskaan ollut odotuksen lopputulema. Se on seuraus onnistuneista strategisista valinnoista ja muutostoimenpiteistä.

Kysymys kuuluukin, jääkö sinun yrityksesi odottamaan?